MITÄ TAPAHTUI ENNEN MATKAA?


Tervetuloa seuraamaan Ammattiopisto Lappian kolmannen vuoden kuva-artesaani opiskelijoiden, Satun ja Anskun työssäoppimis-jaksoa Italian Palermossa!
Olemme innostuksen, kauhun ja kaaoksen sekaisin tuntein matkaamassa tämän viikon sunnuntaina kotoisesta pohjolasta Välimeren lämpöön, Kummisedän kulisseihin, Sisiliaan.

Matkalle päädyimme lähtemään Anskun halusta kokeilla asumista ulkomailla."Selvitin koulumme kansainvälisyys-vastaavan syyskuussa 2017. Sain tiedon, että koulullamme oli alkamassa uusi kansainvälisyyshanke ja ilmoitin heti olevani kiinnostunut lähtemään mukaan. Kerroin lähes heti asiasta myös Satulle ja sain hänetkin houkuteltua mukaan"

Tätä seurasi noin parin viikon odottelu ennen kuin saimme alamme kv-vastaavalta ohjeistuksen tehdä ja lähettää hänelle englanninkieliset ansioluettelot. Teimme ja lähetimme CV:t heti, vaikka aikaa deadlineen oli yli kuukausi. Lähteminen ei ollut tässä vaiheessa vielä millään tavalla varmaa, joten jäimme jännityksellä odottamaan lähes kolmeksi kuukaudeksi tietoa siitä onko meistä kumpaakaan valittu kv-ohjelmaan mukaan. Tieto, että olimme päässeet mukaan kansainvälisyys ohjelmaan Italiaan tuli hieman ennen joululomaa 2017. Saimme esittää toiveen maasta johon tahtoisimme matkata, mutta loppu peleissä paikka määräytyi opiskeltavan alan työ-mahdollisuuden mukaan. Tietoa tarkasta ajasta, paikkakunnasta tai edes työpaikasta ei kuitenkaan tullut ennen kuin tammikuun 2018 puolessa välissä. Aikaa kului siis 4kk ensimmäisestä yhteydenotosta siihen, että osasimme olla 100% varmoja, että kyllä, se lähtö tulee. Tässä vaiheessa lähtöön oli aikaa kolme viikkoa.

Kyllä, kolme viikkoa. Meillä oli siis kolme viikkoa aikaa sisäistää, että lähdemme kahdeksi kokonaiseksi kuukaudeksi töihin CEIPES (International Center fot Promotion of Education and Development)-järjestölle suurkaupunki Palermoon. 

Viimeisen vajaan kolmen viikon aikana olemme tehneet järjestäjä organisaatio Erasmus+:n kielitestin(joka tehdään aina ennen ja jälkeen vaihto-opiskelu jakson), matkustusilmoituksen ulkoministeriölle, sekä päivittäneet matkavakuutuksia ja rokotuksia riittäviksi. Hommasimme myös puhelimiin Frank-(sovellus)opiskelijakortit ja kansainväliset ISIC-(sovellus)opiskelijakortit. Koulun kautta saimme lentoliput, majoituksen sekä vakuutukset työajalle ja matkatavara-vakuutuksen 1000€ asti. Vastaanottavasta työpaikasta tulee myös joku meitä vastaan Palermon kentälle. Olemme tietenkin myös tehneet pitkät listat pakkaamista varten ja ostaneet jo jotain tarpeellista mukaan. Mutta mitä mukaan kahdeksi kevät kuukaudeksi Italiaan? Sää lupaa lämmintä ja kylmää, sateista ja aurinkoista. Tarkoituksenamme on vielä patikoida, sekä matkustaa Italian ulkopuolellekkin. Tällä- eli lähtö viikolla saimme myös hieman infoa tulevasta majoituksesta ja työpaikan sijainnista, jotka sijaitsevat onneksi lähellä toisiaan, sekä rantaa! Pakkaamisesta ja budjetistamme lisää ensi postauksessa ja paikasta lisää paikanpäällä! 
 
Tätä blogia tulemme kirjoittamaan tietenkin koko vaihdon ajan osin koulutyönä, osin omaksi iloksi ja muistoksi, sekä seuraavien vaihtoon lähtiöiden neuvoksi.
 Keskeisinä blogin aiheina ovat työharjoittelu(tietenkin), matkustelu kuva-artesaanien silmin, sekä tottakai hyvä ruoka ja seura! Vaikka työpaikkamme sijaitsee Palermossa, tarkoituksemme on halpojen lentojen siivin matkustaa viikonloppu vierailuille ympäri eurooppaa.
 
Blogimme edetessä pääsette seuraamaan miten matkamme sujuu!
 




Postauksen kuvat; Anskun puhelin kuvia, Desenzano del Gardalta Italiasta keväältä 2017

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ARKEA PALERMOSSA

TYÖN TOUHUSSA