TYÖN TOUHUSSA

Työssäoppimisen loppu alkaa jo kohta häämöttää. Aika on kulunut todella nopeasti, koska tekemistä on riittänyt, niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Töissä olemme päässeet suunnittelemaan paljon logoja, koska työpaikka jossa olemme, Ceipes järjestää paljon tapahtumia ja projekteja. Yhdelle pidemmälle projektille pääsimme suunnittelemaan logoa ja tekemään logosta Power Point esityksen, johon laitoimme tietoa oman logomme käytöstä, kuten väreistä, suoja-alueesta, sekä fontista. Ne tullaan esittämään myöhemmin projektin konferensissa. On tullut myös tehtyä tapahtumalle juliste sekä facebook-kansikuva.





Ylhällä oleva logo on Satun tekemä ja alhaalla oleva logo on Anna-Leenan tekemä. Ensimmäinen logo jonka teimme I-sport projektille, oli tehty hieman yhteistyönä, mutta nyt olemme päässeet tekemään logoja yksin. Olemme tehneet molemmat vaihtoehdon logosta ja sitten projektista vastaava henkilö on valinnut logon, joka sopii hänelle parhaiten. Molemmille on riittänyt logon tekoa.


Ceipesillä on vapaa-ehtoisia, jotka ovat mukana Palermo Green projektissa, jossa he tekevät ympäri kaupunkia puutarha hommia sekä siivoavat katuja ja muuta ympäristöä. Saimme mahdollisuuden osallistua Palermo Greeniin ja menimme muutamaksi tunniksi siivoamaan yhtä katua muiden apuna. Se oli mielenkiintoinen ja hauska kokemus. Lakaisimme roskia ja istutimme kukkia. Siinä siivotessamme löysimme yhdestä ontosta puunrungosta varmaankin 5 veistä. Mielenkiintoista ajatella miten ja miksi ne ovat sinne joutuneet.

Onneksi ei ole koko aikaa satunut. Olemme saaneet kokea yli 20 asteen lämpöä, joka oli meille suomalaisille todella lämmin. Me kuljimme t-paita päällä, mutta paikalliset kulkivat toppatakeilla.
Tuli myös koettua Afrikasta puhaltava lämmin ja hiekkainen tuuli, joka likasi katuja ja autoja. Olemme nauttineet aurinkoisista päivistä ja käyneet erilaisissa puistossa katsomassa suihkulähteitä sekä linnoja ja kirkkoja. Täällä Palermossa melkein joka nurkalta löytyy kirkko jos toinenkin.






Saimme myös hienon mahdollisuuden käydä katsomassa jalkapalloa. Se oli todella jännittävää. Oli hauska nähdä katsomossa ihmisiä kannustamassa sydämmiensä pohjalta. Kyseessähän oli kuitenki kotiottelu. Yleisöstä huomasi selvästi, kumpaa puolta siellä kannustettiin. Katsomon päässä oli suuri ja äänekäs kannustusporukka, ja porukka hurrasi ja lauloi melkeimpä ollenkaan hengähtämättä huutojen välissä. Välillä yleisöä oli mielenkiintoisempi seurata kuin itse peliä. Mutta peliä seuratessa innostui kannustamaan ja olemaan jännityksessä mukana, kun Palermon joukkue yritti maalia. Voi sitä huutoa ja riemua joka puhkesi, kun Palermo teki maalin, maalin jolla he itseasissa voittivat pelin 1-0.  
Ennen pelin loppua lähdimme hieman aikaisemmin pois, jotta kerkeäisimme bussiin ennen suurta väkijoukkoa, joka syntyisi pelin päätyttyä, mutta seisoimmekin väärällä pysäkillä ja peli ehti loppua ja väki alkoi virtamaan ulos stadionilta. Teitä oli silloin suljettu ottalun takia ja bussit kulkivatkin eri reittiä. Jouduimme siis änkeämään suuren väkijoukon mukana samaan bussiin ja olimme kirjaimellisesti kaikki toisissa ihan kiinni. Eikä siinä vielä kaikki, koska bussi oli täynnä jalkapallo faneja, osa heistä päätti alkaa huutamaan kannustus huutoa (He lauloivat italiaksi, niin laulusta ei voi mennä takuuseen) ja rummuttivat käsillään bussin ovia ja seiniä. Se oli pitkät 10 minuuttia. Noh, eräänlainen kokemuskin sekin taisi olla.




Kommentit

  1. Olette Te sitten taitavia, mut onpas hienoja Kuvia ! niin ja tänä aamuna meillä Y-torniossa -20. Joten tervetuloa Laphiin kun tuutte.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

MITÄ TAPAHTUI ENNEN MATKAA?

ARKEA PALERMOSSA